Toimintasuunnitelma vuodelle 2022



ARVOT

Me olemme avoimia, rehellisiä, luotettavia, aktiivisia ja yhteistyökykyisiä – kunnioitamme ja tuemme toisiamme yksilöinä ja yrittäjinä.

TAVOITTEET

Tukea jäsenten valmiutta yrittäjyyteen, edistää jäsenten välistä yhteistyötä ja luoda sosiaalisia kontakteja.

Toimia yhteiskunnan parhaaksi mm. lahjoittamalla hyväntekeväisyyteen, tukemalla nuorisoa

stipendein ja järjestämällä noin joka toinen vuosi kaikille avoimia yleisötilaisuuksia tai -luentoja ajankohtaisista aiheista sekä osallistumalla Naisten Pankin toimintaan mm. järjestämällä Kävele Naiselle Ammatti -tapahtuma syksyisin.

Lisätä jäsenmäärää. Uusien jäsenten hankinnassa paras työväline on itsemme luoma positiivinenkuva toiminnasta. Vuonna 2022 panostamme edelleen uusien jäsenten hankintaan. Jo toista vuotta olemme toimineet nyt yli 40 vuoden jälkeen aivan itsenäisenä yhdistyksenä ja uudella nimellä. Tämä on uusi luku yhdistyksen historiassa ja jäsenmaksukin on tämän myötä kohtuullisempi ja toiminta entistäkinpaikallisempaa.

Jäsenten aktivoiminen. Panostamme entistäkin enemmän koko jäsenkunnan aktivoimiseen, mm. tiedustelemalla jäsenistön odotuksia ja toiveita, delegoimalla jos mahdollista järjestämisvastuut eri tilaisuuksissa, keskustelemalla – ja yleensäkin tiedottamalla mahdollisimman paljon.

TOIMINTA

Toiminnasta vastaa syyskokouksessa valittu hallitus, maksimissaan kahdeksan jäsentä sekä puheenjohtaja. Yhdistyksen sääntömääräiset kokoukset järjestetään maalis-toukokuussa ja loka-joulukuussa. Jäseniltoja pyritään järjestämään n. joka toinen kk. Hallitus kokoontuu noin 6 kertaa vuodessa, tarvittaessa useammin. Pienissä mutta kiireellisissä arjen asioissa pidetään hallituksen WA-kokouksia, varajäsenet liitetään ryhmään. Osa vuoden 2021 tapahtumista jäi koronavirusepidemian takia järjestämättä. Mikäli pandemiatilanteen kehitys muuttuu parempaan suuntaan, pyrimme tänä vuonna järjestämään perinteiset tapahtumat ja jo valmiiksi suunnitellut mutta pandemiantakia perutut tapahtumat.

Seuraavat kohdat käsitellään siis vielä erikseen aina lähempänä ko ajankohtaa:


● Tammi-helmikuussa kehonhuoltopäivä ja sijoitusilta

● Maalis-huhtikuussa yleisöluento palautumisesta

● Toukokuussa kevätkokous (maalis-toukokuu) ja kevätretki

● Elokuussa Power Truck Show’n lipunmyynti 12-13.8.2022

● Syys-lokakuussa:
  • - KNA - Naisten Pankin Kävele Naiselle Ammatti -tapahtuma. Seurakunta varaa taas kolehtisuunnitelmaan yhden sunnuntain KNA:lle syyskuussa (ajankohta varmistuu myöhemmin)
  • -kynttilänlasku sankarihaudoille 24.10.
  • -syyskokous (loka-joulukuu)
  • -jäsenilta, ruokailu ja ohjelmaa, esim. viiniasiantuntija


● Marras-joulukuussa Joulumarkkinat Road Housessa. Myydään itse tehtyä sinappia, tuotto lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen (MLL, SPR, joku muu?)


HYVÄNTEKEVÄISYYS JA MUU YLEISHYÖDYLLINEN AUTTAMINEN

Härmän Naisyrittäjät ry osallistuu säännöllisesti hyväntekeväisyyteen – mm. avustamalla paikallisesti rahalahjoituksin avun tarpeessa olevia. Kansainvälisestä toiminnasta mainittakoon, että yhdistykselle hankittiin ensimmäinen Naisten Pankin osake vuonna 2013 ja toinen vuonna 2015. Syksystä 2017 lähtien on järjestetty Kävele Naiselle Ammatti -tapahtuma Alahärmässä hyvällä menestyksellä. V. 2020-2021 Alahärmän kappeliseurakunta osallistui hienosti tapahtumamme järjestämiseen kun koronan takia jouduimme perumaan varsinaisen toritapahtuman.

Vuosittain lahjoitetaan koululaisille stipendejä kevätjuhlissa.

Noin joka toinen vuosi pyritään järjestämään kaikille avoin yleisöluento kiinnostavasta aiheesta.

TIEDOTUS

Sähköinen jäsentiedote lähetetään sähköpostitse aina kun jotain isompaa tiedotettavaa ilmenee, esim. muistutukset tulevista tapahtumista, ja varsinkin silloin kun asiaa on enemmän eivätkä wa- tai fb-kanavat riitä. Tiedotteet toimitetaan tarvittaessa sähköisesti myös yhteistyökumppaneille. Tiedotteen korvaa osittain vuoden 2015 aikana perustetut fb- ja
nettisivut
ja vuonna 2019 perustettu jäsenistön WhatsApp-ryhmä, joiden avulla tiedottaminen on entistäkin nopeampaa ja monipuolisempaa.

Hallituksen WhatsApp-ryhmä tavoittaa hallituksen jäsenet nopeasti ja mahdollistaa pikaisen neuvottelun ja päätöksenteon.

Tiedotetaan tarvittaessa esim. yleisötilaisuuksista maksullisilla ilmoituksilla Komiat- tai Aviisi-lehdessä. Paikallislehdet ovat kiitettävästi julkaisseet lähettämämme tiedotteet ja tehneet myös muita juttuja tapahtumistamme.

JÄSENET

Pyritään aktivoimaan jäsenkuntaa ja tarjoamaan fyysisiä ja henkisiä virikkeitä antavaa toimintaa.

Huomioidaan jäsenten merkkipäivät sekä erityiset vuosijuhlat ym.

Pyritään huomioimaan sopivalla tavalla uudet naisyrittäjät, joille toimitetaan samalla tietoa yhdistyksestä.

RAHOITUS

Toiminta rahoitetaan jäsenmaksuilla, Power Truck Show’n lipunmyynnin järjestämisestä saatavilla tuloilla, satunnaisilla arpajaistuotoilla ja kahvirahatuotoilla yleisötapahtumien
yhteydessä. Tapahtumia toteutetaan pääosin talkootyönä ja toisinaan yhteistyökumppaneiden kanssa yhdessä.